Annakati Mattila: 30 vuotta sitten

22.8.2021


Viron mediaa hallitsi koko viime viikon yksi aihe ylitse muiden. Jokaikisessä tiedotusvälineessä on muisteltu kolmen vuosikymmenen takaisia dramaattisia tapahtumia. Elokuun 20. päivänä 1991 kello 23.03 Viron tasavallan korkein neuvosto teki päätöksen Viron itsenäistymisestä.

Median herättämät muistot ovat tuoneet mieleen myös henkilökohtaisia muistoja 30 vuoden takaa. Mieleeni on noussut kuva siitä, miten eräs rauhaton mies käveli ympäri pientä huonetta ja puhui lakkaamatta, välillä suomea, mutta pääasiassa viroa. Hänellä oli yksi ainoa toive - heti kotiin Tallinnaan. Oli elokuun 20. päivä ja Neuvostoliitossa oli edellisenä päivänä alkanut Gennadi Janajevin johtama vallankaappausyritys. 

Edellisenä yönä neuvostoliittolaiset Pihkovan maahanlaskujoukkojen panssarit alkoivat vyöryä kohti Viroa. Niiden päämääränä oli Tallinna ja tehtävänä televisiotornin haltuunottaminen. Joukot saavuttivat Tallinnan 20. elokuuta, mutta jäivät kasarmille odottamaan. Televisiotornin juurelle ne ilmestyivät varhain aamulla 21. elokuuta. Tehtävän loppuun vieminen osoittautui kuitenkin sotilaiden kannalta pulmalliseksi, sillä tornin 22. kerroksen keskusvalvomoon oli linnoittautunut neljä miestä, jotka pitivät huolen siitä, että yhteys ulkomaailmaan säilyi. Valvomon tukeva teräsovi esti tunkeilijoiden aikeet, vaikka neuvostosotilaat yrittivät murtua sisään. 

Tilanne oli äärimmäisen jännittynyt. Tallinnan Toompealle hallintorakennusten eteen oli pystytetty barrikadit ja Gonsiori-kadulla radiotalon katolla neuvostojoukkoja odottivat polttopulloin varustautuneet virolaiset. Viron korkeimman neuvoston päätöstä edelsi suurmielenosoitus, jonka Rahvarinne (Viron Kansanrintama) oli kutsunut koolle. Nykyisellä Vapauden aukiolla tuhannet ihmiset osoittivat tukeaan itsenäistymisvaatimukselle. 

Vaikka Janajevin joukko oli otettu kiinni jo 20. elokuuta, neuvostosotilaat pysyivät asemissaan Tallinnassa vielä seuraavanakin päivänä. Tilanne laukesi vasta myöhään iltapäivällä, kun joukot saivat käskyn vetäytyä Virosta. Lopullisen sinetin Viron itsenäisyyden palautus sai 24. elokuuta 1991, kun Venäjän presidentti Boris Jeltsin  tunnusti maan itsenäisyyden.

On harhaanjohtavaa luulla, että Viron itsenäisyyspyrkimykset olisivat syntyneet vasta vuoden 1991 elokuun kiihkeinä päivinä. Itse asiassa niiden juuret ovat paljon pitemmällä. 

Lähtölaukauksena laulavalle vallankumoukselle on pidetty niin sanottua fosforiittisotaa. Neuvostovalta kaavaili isojen fosforiittikaivosten perustamista Itä-Viroon 1980-luvun loppupuolella. Toimittaja Juhan Aare paljasti hankkeen laajat vaikutukset television luonto-ohjelmassa ja se sai virolaiset liikkeelle. Kaivoksia vastustettiin julkisesti luontosyihin vedoten, mutta kysymys oli myös siitä, että niihin olisi tuotu työvoimaa muualta Neuvostoliitosta. 1980-luvun lopulla virolainen yhteiskunta politisoitui nopeasti. Koska politiikkaa ei voitu tehdä julkisesti, se verhottiin erilaisten tapahtumien ja yhdistys toiminnan kaapuun. Jörjestettiin konserttikiertueita, kokoonnuttiin laulamaan yhdessä tai kunnostettiin virolaisia muinaislinnoja. Puolisalaa otettiin vanhat kansalliset symbolit käyttöön ja laulettiin niitä lauluja, jotka neuvosto-Viro oli kieltänyt. Virolaiset olivat siis jo valmistautuneet itsenäistymiseen jo ennen elokuun 20. päivän ratkaisevia tapahtumia. 

Viro siis itsenäistyi, mutta mitä tapahtui sille rauhattomalle miehelle, joka kiersi kehää Suomessa. Hyvinhän siinä kävi. Elokuun 21. päivänä 1991 sain häneltä puhelun. Iloinen ääni ilmoitti ehkä vähän käskeväänkin sävyyn: ” Tule kohe siia! Võtame šhampust.”