Liisa Ilomäki: ”Digipalveluita on kehitettävä ihminen edellä” 

28.11.2021

Liisa Ilomäki
Liisa Ilomäki

Näin oli otsikoitu digipalveluista kertova tavoitekappale SDPn jäsenkirjeessä. Kyllä, juu-u, tottakai! Ja sitten: mitä tämä käytännössä tarkoittaa? 

Omassa työssäni koulun, opetuksen ja oppimisen digiteknologian kehittäminen on tavallaan helppo aihepiiri: nuoret ihmiset kasvavat digitaalisuuteen yhtä luontevasti kuin aikoinaan me tv:n katsomiseen, ja opettajat enemmän tai vähemmän osaavina soveltavat sitä omassa työssään. Aika vähän on varsinkaan viimeiseen kymmeneen vuoteen pitänyt pohtia niitä, joille digiteknologia on tyystin vierasta tai vaikeata. Muutenkin työelämässä digitaalisuus on jo vakiintunut: Tilastokeskuksen vuoden 2018 työolotutkimuksen mukaan 90 prosenttia palkansaajista käyttää työssään digitaalisia sovelluksia (tätä voi tarkastella osoitteessa https://www.stat.fi/til/tyoolot/2018/tyoolot_2018_2019-12-11_tie_001_fi.html). Tietenkään kaikki työ ei takaa kohtuullisia digitaitoja, mutta noin suunnilleen voi arvioida, että työssäkäyvät ovat mukana ns. digiyhteiskunnassa. Ja niin kuin tiedämme, digitaalisuus on yhä vahvemmin osa yhteiskuntaa, ei vain välineenä vaan toimintaa ja elämää muuttavana.  Iso haaste kuitenkin se, että teknologian muutosvauhti on kova; koko ajan tulee uusia laitteita, sovelluksia ja päivityksiä. 

On itsestään selvää, että erilaiset yhteiskunnalliset palvelut, kuten Kela, terveys- ja sosiaalipalvelut pitäisi olla niin selkeät ja toimivat, että monenlaiset ihmiset selviävät niiden avulla, jos ja kun ei ole enää konttoreita, joissa saisi ihan oikealta ihmiseltä apua. Miksi tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää? Myös monet kaupalliset palvelut, vaikkapa suunnilleen kaikki pankkipalvelut, on siirretty digitaalisiksi yleensä henkilökustannusten säästämiseksi. Melkein kaikilla meillä on raivostuttavia kokemuksia pankkien ns. digipalveluista tai joidenkin puhelinliittymiä tarjoavien yritysten palveluista. Kaikki sujuu, jos on aivan selkeä ja yksinkertainen asia hoidettavana, mutta vähänkin monimutkaisemmassa tilanteessa kuluu aikaa, rahaa ja hermot. 

Tietysti eläkeläiset ovat monimuotoinen ryhmä myös digiasioissa. Jollakin on alan koulutus, ja sen avulla selviää pitkälle, kun myöhemminkin on helpompi seurata muutosten virtaa. Toisella auttaa hyvä työaikainen osaaminen – jonkun vuoden. Lapset ja lapsenlapset ovat hyvä tukiverkko monelle ja sehän on tietysti tosi hienoa: yhteistä puuhaa yli sukupolvien. Kolmannen sektorin tietotekniikkapalveluista, vaikkapa Enter ry:stä (https://www.entersenior.fi/ ) tai Helsinki Missionista (https://www.helsinkimissio.fi/senioreille/digiapua-kotiin) saa apua, ja minusta juuri tällaiset ihmiseltä-ihmiselle –palvelut sopivat digiasioihin hyvin. Tietysti on kaupallisiakin palveluita, niin että rahalla saa apua ja tukea. Nämä keinot sopivat niille, joilla on vielä taitoa ja kykyjä käyttää hyväkseen apua ja tukea.

Sitten kuitenkin jää vielä digikatveita sinne, missä osaaminen ja jaksaminen ovat heikointa. Ja vähitellen, iän myötä, yhä useampi meistä on siellä katveessa.  Kun yhteiskunta perustuu digitaalisuuteen, ne, joilla ei ole mahdollista osata tai tietää, jäävät näiltä osin syrjään yhteiskunnasta. Ja silloin, hyvä SDPn jäsenkirjeen kirjoittaja, ei enää riitä, että palveluja kehitetään ihminen edellä, sillä digitaalisuus ei ole vain palveluja vaan syvällistä muutosta yhteiskunnan eri aloilla. Minulla ei ole ratkaisuja, mutta mietinpä vain, miten jokaisen pitäisi saada mahdollisuus olla helposti videopuheluilla yhteydessä muualla asuviin omaisiinsa, etsiä tietoja netistä omiin ihmettelyihinsä, kuunnella musiikkia tai katsella vaikka vain kissavideoita. Kuka tai mikä olisi se, joka olisi ilona ja apuna arjen digikäytössä?

Olen miettinyt, että ihmisten digiosallistumisesta pitäisi tehdä tasa-arvokysymys, samalla tavalla kuin vaikkapa huolehditaan eri vähemmistöjen tasa-arvosta. Huomasin, että parhaillaan on vahvistettavana vanhusasiavaltuutetun valinta. Voisiko tämä viranomainen ottaa asiakseen seurata ikääntyvien mahdollisuuksia osallistua digiyhteiskuntaan? Voisiko Wanhat toverit olla aloitteellisia?