Maija Anttila: Yksinasuvat esiin

20.12.2021

Maija Anttila
Maija Anttila

Kalevi Sorsa säätiö on julkaissut selvityksen yksinasuvien elinoloista ja miten harjoitettu politiikka kohdentuu heihin. Mielestäni tämä julkaisu on arvokas poliittinen esiin nosto suuren ja yhä kasvavan ihmisryhmän asioissa. Julkaisussa kerrotaan, että Suomessa on 1,25 miljoonaa yhden hengen taloutta. Itse kuulun tähän joukkoon. Helsingissä meitä on lähes puolet kotitalouksista. Säätiön työryhmän ehdotus, että Suomessa pitäisi asettaa komitea selvittämään yksinasuvien asemaa ja heidän kohteluaan hyvinvointipolitiikoissa on tärkeä ja kannatettava.

Näin joulun lähestyessä ja yksin asuvana pohtii tätä teemaa. Yksin asuvien joukko on heterogeeninen ja asumisen syyt ovat erilaisia. Meitä ei voida laittaa yhteen lokeroon. Mutta suhteessa yhteiskunnan lainsäädäntöön, hyvinvointipolitiikkoihin tai asenteisiin, on sellaisia huomion arvoisia kohtia, mitä pitäisi pohtia ja nostaa keskusteluun ratkaistaviksi. 

Joulun ja muiden isojen juhlapyhien yhteydessä huomaa erityisen hyvin, miten perhe- ja parisuhdekeskeistä meidän asenteemme ja politiikkamme ovat. Ne näkyvät niin kaikkialla, että tuntuu jopa vaikealta, joskus jopa turhalta yrittää murtaa näitä traditioita. Yksin asuvien on pitänyt ratkaista näiden juhlatraditioiden vietto omalla tavallaan, ilman vuosisataisia juhlaperinteitä. Itsekin olen näin tehnyt. Mutta kehittämisen varaa tässä olisi.

Yksinasuvien nimitykset, ”vanha poika ja vanhapiika”, osoittavat jo miten eriarvoistavaa näiden kahden yksinasuvan yhteiskunnallinen asenne on ollut kautta historian ja millaisiin poliittisiin ratkaisuihin ne ovat johtaneet. ”Vanha poika” saattaa pitää sisällään jonkinlaista reppana ajattelua, mutta samanaikaisesti myös ajattelua tavoiteltavasta poikamiehestä. ”Vanhapiika” on jo lähtökohtaisesti muiden palvelija, piika, joka ”ei ole saanut miestä”. Hän on siten jäänyt muiden holhottavaksi ja hänen pitää omalla työllään lunastaa paikkansa yhteisössä. Häntä voidaan myös hyväksi käyttää monin eri tavoin. 

Näistä vanhoista asenteista ja niiden yhteiskunnallisista seurauksista voimme muistaa vielä naisten holhouslait, ”vanhapiika” veron, mitä itsekin olen joskus maksanut, naisten kouluun, yliopistoon tai virkoihin pääsyt. Onneksi useimmat näistä asioista ovat jo historiaa meidän maassamme, mutta eivät suinkaan kaikkialla maailmassa. Näitä asioita ei ole kuitenkaan saatu muutettua ilman poliittista keskustelua, edistyksellistä poliittista valtaa ja vallanpitoa. On hyvä muistaa myös, että historia voi toistaa itseään. Siksi on tärkeää pitää yllä keskustelua ja muutoshalukkuutta kaiken aikaa. 

Meillä lainsäädäntöä on mielestäni korjattu hyvin tasa-arvoa korostavaksi, paitsi kotitalousvähennys on jäänyt henkilöön sidottuna epätasa-arvoiseksi. Perheessä molemmat avio/avopuolisot voivat saada täyden vähennyksen toisin kuin yksin asuva. Tämä pitäisi korjata. Elinkeinoelämässä olisi vielä paljon yksin asuvien oikeuksia parantavia asioita!

Kaksi asiaa elämäni varrelta on jäänyt erityisesti mieleeni. Toinen koskee yksinasuvan naisen seksuaalielämää ja toinen politiikassa mukana oloa. En tiedä, kuinka monelta yksinasuvalta mieheltä kysytään, ”miksi olet yksin, eikö kukaan ole kelvannut tai huolinut sinua”. Naisten kohdalla se on aika tavallista. Lisäksi jotkut miehet ovat kokeneet, että yksinasuva nainen on ”vapaata riistaa”, joka vain odottaa, että joku haluaisi häntä. Näiden asioiden torjuntaa on pitänyt opetella matkan varrella. Näin ikääntyessä, nämä vaivat kyllä vähentyvät! Muistan kyllä nuoruudessani, miten jotkut tuttavistani selvästi jättivät yksin asuvat naiset, nimenomaan naiset, kutsumatta kylään, jos paikalle olivat kutsuttuja lähinnä pariskunnat. Näissä asenteissa on varmasti tapahtunut muutosta.

Politiikassa ja yhteiskunnallisissa toimissa naisten ja miesten ja vielä yksin olevien roolit ovat aika selkeitä. Helsingin kuntapolitiikkaa miettiessäni ei heti tule mieleen ketään yksin asuvaa miestä, mutta useita vahvatahtoisia ja osaavia yksin asuvia naisia. Sanonta, ”miehen takana on aina vahva nainen” taitaa pitää paikkansa, muttei ehkä toisin päin! Eräs politiikan muisto on jäänyt ikuisesti mieleeni. Olin vuosia sitten eduskuntaan ehdolla ja joku tukijoistani totesi, ”mikset yrittäisi saada äänestäjiksesi yksin asuvia, koska itsekin kuulut siihen ryhmään”. Mielestäni idea oli loistava. Tutkijat Elina Haavio-Mannila ja Osmo Kontula olivat juuri niihin aikoihin nostaneet esille suurissa suomalaisten seksuaalisuutta koskevissa tutkimuksissaan yksin asuvat ja heidän yhteiskunnallisen kohtelunsa. Ajattelin, että aihe voisi kiinnostaa ihmisiä. Varasin ison tilan ja pyysin Osmo Kontulaa alustajaksi. Lisänä oli myös muuta yhteiskunnallista keskustelua. Odotin jännittyneenä tilaisuutta ja uskoin saavani paikalle useita kymmeniä, ehkä sata ihmistä, koska Helsingissä on niin paljon yksin asuvia. Paikalle saapui kolme ihmistä. Tilaisuus pidettiin. Se ehkä jäi Osmo Kontulan mieleen, kuten minunkin. 

Keskustelua yksin asuvista tarvitaan ja kaivataan. Kiitokset Kalevi Sorsa säätiön avauksesta. Toivon, että jouluna voisimme pohtia yhdessä näitä asioita ja aloittaa uuden vuoden ajattelemalla yksin asuvia! Kiitoksia kaikille kuluneesta vuodesta. Joulurauhaa ja menestystä uuteen vuoteen!