Assi Liikanen: Vahvat naistaitelijat

12.3.2022

Assi Liikanen
Assi Liikanen

Seurattuani viikkoja Ukrainan tilanteen kiristymisestä kertovia uutisia, alkoi kovasti ahdistaa. Päätin mennä katsomaan taidetta, se on aina auttanut, vienyt hetkeksi ajatukset muualle ja virkistänyt. Ateneumiin oli avautunut näyttely ”Moderni nainen”. Sinne piti päästä! Jo nimenkin puolesta tunsin sen heti omakseni. 

Näyttely esittelee naistaiteilijoita 1900-luvun modernismin murroksessa. Vanhimmat heistä ovat syntyneet jo 1800-luvun puolivälissä, nuorimmat kuolleet vasta 2010-luvulla. He edustavat taiteen ja yhteiskunnan eri aikakausia. Se mikä heitä yhdistää on vahva, itsenäinen tahto rikkoa rajoja ja viedä omaa taidettaan eteenpäin. 

Taidehistorioitsija Markku Valkonen kelpuutti Suomen taiteen 1900-luvun taitteen kultakauden miehiseen joukkoon vain muutamia naisia. Taiteen murroskauden kirjoihin vielä harvemman. Säätyläistytön oli helppo päästä alkeisopetukseen ja taidetta pidettiin soveliaana harrastuksena. Yhteiskunnan normit kuitenkin sitoivat naiset kotiin. Henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen nainen ja vielä taiteilija oli pelottava harvinaisuus. 

Viime vuosisadan unohdettuja naistaiteilijoita on vähitellen nostettu esille, kiitelty ja kiistelty. Kaikki alkoi professori Riitta Nikulan johtamasta vuosien 1985-1990 taidehistorian naistutkimusprojektista. Professori Riitta Konttinen aloitti naistaiteilijoista kertovan kirjasarjan, johon monet muut yhtyivät. Suomen taiteen historiaan kuuluu todistetusti monia lahjakkaita naistaiteilijoita ja arkkitehtejä.

Ateneumin näyttelyyn on heistä valikoitunut 12 uraauurtavaa taitelijaa. 

Tunnetuin naistaiteilijoistamme on Helene Schjerfbeck. Hänen taidettaan on juhlittu monin näyttelyin, jo hänen elinaikanaan. Nuoruuden historialliset ja realistiset aiheet muuttuivat vuosien mittaan pelkistetyiksi pintojen käsittelyksi valoineen ja varjoineen, kaikki epäolennainen on poissa. Erityisesti verkkokalvoillemme on piirtynyt hänen omakuvasarja vuosilta 1962-1946, viimeisin kuolinvuodelta. Antti J. Jokisen elokuva Helene toi hyvin esiin vahvan yksinäisen taiteilijan.  

Ellen Thesleff eleli pitkiä aikoja Italiassa kansainvälisissä piireissä uusien taidevirtauksien keskellä. Hän siirtyi taideaaltojen mukana symbolismiin sekä mystiseen ja vapaaseen ilmaisuun. Thesleff uudisti taiteensa täydellisesti vuosien mittaan. Jäljelle jäi musiikin, liikkeen ja valon kuvaukset sateenkaaren väreissä, kuten teoksessa ”Suomen kevät” on havaittavissa. Hänen kirjeistään löytyi lainaus, ”Ainoa, mitä tiedän on, että maa on kaunis ja siellä väreilee kultainen kieli” (Hanna-Reetta Schrek 2017).

Laila Pullinen on näyttelyn nuorempaa taiteilijapolvea, joka sai kansainvälistä kiitosta jo eläessään. Hän työsti kiveä ja pronssia. Kuvanveisto uudistui ja plastiset muodot hävisivät, mielikuvitus ja mielikuvat tulivat tilalle. Pullinen kehitteli omia veistoksiaan ja niiden materiaalia mm. yhteistyössä Outokumpu Oy:n kanssa. Kuparilevyjä räjäyteltiin panoksin ja niin syntyi vapaita muotoja valtaviin veistoksiin. Tämä oli monen mielestä jo liikaa naistaiteilijalta. 

Sodan uhka ja vaino seurasi näyttelyynkin. Helmi Kuusi toimi jatkosodassa lottana ja kuvasi grafiikan lehdillään sodan kauhuja Viipurissa. Lasten hätä ja pommitetut rauniot ovat vaikuttavia mustavalkoisina viivasyövytyksinä ja tussitöinä. Tässä vain muutama upea taiteilija, muihinkin kannattaa käydä tutustumassa ennen 27.3.2022!

Vanha sanonta on iskevä tässäkin yhteydessä ”naiset, meissä on voimaa!”