Reijo Vuorento: Naapurukset NATO:on?

17.4.2022

Reijo Vuorento
Reijo Vuorento

NATOsta keskustellaan nyt ahkerasti Suomen lahden molemmin puolin. Keskusteluon kuitenkin erilaista Suomessa ja Ruotsissa, vaikka ulkoinen turvallisuusympäristön muutos on samankaltainen- Venäjän hyökkäys ja sotatoimet muuttivat turvallisuusasetelmaa myös Itämeren alueella. 

Ruotsissa keskustelu on enemmän poliittista, oppositio/hallitus vastakkainasettelua esiintyy, vaihtoehtoja pohditaan, kun taas Suomessa pyritään yhtenäisyyteen. 

Turvallisuuskeskustelu ei ole ainoa- paljon on maiden välillä erilaisia näkemyksiä myös muilla elämän alueilla, demokratiassa, hallinnossa, EU suhteissa ym. 

Hyvät naapurit ovatkin monessa suhteessa kovin erilaisia. 

Esimerkiksi hallintoa uudistettaessa ei länsinaapurissa voitaisi ajatellakaan, että ihmisten lähipalvelut, kuten vanhuspalvelut, menisivät valtion rahoitettavaksi ja ohjattaviksi ja jatkossa kamppailisivat samoista varoista maanpuolustuksen, poliisin ym. kanssa eikä paikallisilla ja alueellisilla päättäjillä olisi oikeutta asioistaan päättää eikä niihin alueensa asukkaiden verovaroja käyttää haluamallaan tavalla. 

Ruotsin perustuslaki lähtee siitä, että valta kuuluu kansalle, jota käyttävät vaaleilla valitut edustajat valtiopäiville, alueille ja kuntiin. Suomessa taas valta kuuluu kansalle, jota käyttää vaaleilla valittu Suomen eduskunta. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi onkin hyvin keskushallintovetoinen. Tämä johtunee pitkälti vaikeasta historiastamme. Kriiseissä valtion merkitys korostuu. 

Kun muutin aikanaan Tukholmaan, ensivaikutelmana oli vauraus- linnoja joka puolella. Vuosisatojen aikana ruotsalaiset ovat sotaretkillään hankkineet valtavasti omaisuutta muualta Euroopasta. Siinä hommassa suomalaisten osana on isolta osin ollut alamaisuus ja sotiminen. Tämä varallisuus on sitten vuosikymmenien saatossa periytynyt seuraavalle sukupolvelle. Ruotsalaiset ovat suurvallan jälkeläisiä ja se näkyy vieläkin monissa asioissa, ollaan itsenäisiä, meitä ei määräillä. 

Myös poliittinen kulttuuri on yllättävänkin erilainen. Missään muussa pohjoismaassa,ei ole mahdollista, että parlamenttiin tai kunnan valtuustoihin valittaisiin mediatähtiä ja ns julkkiksia koska vaalit ovat listavaalit, kuten lähes tulkoon kaikkialla muuallakin Euroopassa. Suomen henkilövaalijärjestelmä on näillä leveysasteilla ainutlaatuinen. Vaikka se tuottaa alhaisimmat äänestysprosentit ja hyvin pintapuoliset kampanjat, jossa ns medianäkyvyys on tärkeämpää kuin politiikan sisältö, niin silti sitä ei haluta vaihtaa pohjoismaiseen. Miksi näin, sitä en ole koskaan ymmärtänyt. 

Muistan kun aikanaan sain tavata Olof Palmen Yliopiston kirjastossa. Pohdittiin maailman menoa, kriisejä oli silloinkin, erityisesti Vietnamin sota. . Kun Palme vertasi USA:n Vietnam pommituksia Natsisaksan vastaaviin, niin Yhdysvallat vastalauseena veti suurlähettiläänsä kotiin. Yhtä armoton Palme oli kaikkea väkivaltaa kohtaan, missä tahansa sitä esiintyi, Afganistanissa, Tsekkoslovakiassa, Chilessä. On selvää, että nykytilanteessa Palmen kärjekäs kritiikki kohdistuisi armotta Putiniin, jonka harhainen sotaretki on saanut rauhaa rakastavat kansat ja ihmiset epävarmuuteen tulevasta. Se on toki ollut tarkoituskin.

Ruotsin Kuntaliitossa tutustuin sikäläiseen hallinto- ja organisaatiokulttuuriin. On totta, että paljon diskuteerataan ja että suomalaiselle se on joskus raskasta, kun jotain pitäisi aikaankin saada varsinkin, kun meillä usein manataan kaiken maailmankauheudet 30- 40 vuoden kuluttua, jos juuri nyt emme tee tiukkoja päätöksiä. Sitten huomasin, että ehkä näin ei olekaan, vaan että kannatta pohtia perusteellisesti, miten tulisi edetä ja että tulevaisuus on niin epävarma, että kymmenien vuosien päähän ulottuvilla ennusteilla ei pidä tehdä tämän päivän politiikkaa. 

Siis että ei ole yhtä ainoata totuutta, vaan kun asioita pohditaan porukalla, niin päästään yleensä ratkaisuihin, jotka kestävät paremmin aikaa.

Tulisiko myös kansaa kuulla tärkeissä asioissa? Aikanaan ruotsalaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä euron. Nykyisin sen kannatus länsinaapurissa on niin marginaalinen, että siitä ei ole edes vaaliteemaksi. 

Entäs NATO ratkaisu, miten siinä edetään? 

Suomessa siis suuri yhtenäisyys, kun taas Ruotsissa keskustelu saa enemmän puoluepoliittisia ja hallitus/oppositio sävyjä. Vaihtoehtoja punnitaan. Ruotsilla ei ole Suomen kaltaista NATO-optiota. 

Suomalaisilla on muistissaan traagiset sodat ja siksikin olemme varustautuneet mahdollisiin selkkauksiin Ruotsia paremmin. Ruotsi taas on tuudittautunut 200 vuotisen rauhanajan ja sen seurauksena hyvinvoinnin jatkumiseen. 

Nyt kun turvallisuus on järkkynyt, onko aikaa diskuteeraukselle ja vaihtoehtojen pohdinnoille, entä kansan kuulemiselle? Jos Ruotsi nyt Suomen tavoin ja samanaikaisesti tekee pikaisesti turvallisuuteen liittyvät ratkaisunsa, se on Ruotsin rauhanaikaisessa historiassa ainutlaatuista. 

Uskon kuitenkin, että naapurukset löytävät yhteisen sävelen varsin pian.  

Entä oma näkemykseni, kun sellaisen perään nyt vääjäämättä kysytään? Olen aiemmin aina ollut NATO vastainen. Nyt olen joutunut arvioimaan tilannetta uudelleen. 

Elinkeinoelämä kannattaa NATO:a, se pelkää, että jos meillä ei ole turvatakuita, tänne ei investoida ja ajaudumme sivuraiteille maailman kehityksestä. Tämä uhka on syytä ottaa vakavasti. Jos talous sakkaa, niin myös hyvinvoinnin pohja rapautuu ja joudumme pohtimaan yhteiskuntamme perusteita uudelleen. 

Kyse siis mielestäni myös siitä, millä edellytyksillä kykenemme jatkamaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä suotuissa taloudellisessa ympäristössä. Siihen tarvitaan riittävät turvatakuut myös sotilaallisesti muistaen kuitenkin, että oma puolustuskyky on ensisijaista. 

Kun nämä ovat kunnossa, voimme luottavaisemmin katsoa tulevaisuuteen...ja yhdessä Ruotsin kanssa.