Kari Salmi: Ruotsin ulkopolitiikka ja Suomi
29.4.2022
Venäjän aloitettua raakalaismaisen hyökkäyksen Ukrainaan, liikahtivat suomalaisten Nato-kannat radikaalisti, mutta niin kävi myös Ruotsissa. Suomi mainitaan nyt Ruotsin mediassa ja Nato-päätöksenteon valmistelussa useammin nyt kuin kymmeniin vuosiin. Suomi oli kuulunut Ruotsin kruunulle jo 1200 - luvulta lähtien ja se oli olennainen osa Ruotsin valtiota. Suomi oli samalla tärkeä sotilaallinen suojavarustus Ruotsin ja Venäjän välissä – oli Venäjän nimi Novgorod, Moskovan suuriruhtinaskunta, Venäjän tsaarivalta tai Venäjän keisarikunta. Suomi joutui toistuvasti sotanäyttämöksi. Pelkästään 1700 – luvulla venäläiset joukot miehittivät Suomen kahdesti ja Suomen kaakkoisosa liitettiin Venäjän keisarikuntaa kahdessa rauhassa. Suomen sodassa 1808–1809, mikä sekin käytiin Suomen alueella, Suomi liitettiin Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana. Ruotsi oli tuolloin kuilun partaalla, valtion kassa oli tyhjä, kuningas oli ajettu maanpakoon ja vireiillä oli jopa venäläis - tanskalaisia suunnitelmia Ruotsin jakamisesta. Venäjän keisarikin sai 1812 korkea-arvoiselta aatelismieheltä von Pahlenilta pitkän muistion, jossa ehdotettiin, että ennen Napoleonia vastaan käytävää sotaa vallattaisiin koko Ruotsi ja valtaistuimelle nostettaisiin uusi venäläismielinen hallitsijasuku. Mutta Venäjä tyytyi Suomeen, sillä tärkeää oli, kuten sitten myöhemminkin, pääkaupunki Pietarin suojaaminen eli Suomea ei enää voitaisi käyttää sillanpäänä hyökkäyksessä Pietaria vastaan. Ruotsin kuninkaaksi valittiin moninaisten vaiheiden jälkeen Napoleonin marsalkka Jean Baptiste Bernadotte, jota ei kiinnostanutkaan revanssi eli Suomen saaminen takaisin vaan Norjan liittäminen Ruotsin kuninkaan alaisuuteen. Saavuttuaan Tukholmaan Venäjän suurlähettiläälle Tukholmassa hän totesikin ”uskon, että Ruotsin onni kulkee käsi kädessä sen kanssa, että Ruotsin ja Venäjän välillä vallitsee rauha”. Historiantutkimuksessa on ollut jonkin verran kiistaa, syntyikö 1812 ns. Bernadotten doktriini, kuten erikoislähettiläs Heikki Talvitie on todennut ja johon siis perustuisi peräti 200 vuotinen liittoutumattomuus- periaate. Mm. professori, suurlähettiläs Krister Wahlbäck, joka ehkä parhaiten on tutkinut Ruotsin Suomeen kohdistunutta ulkopolitiikkaa, on katsonut, että vuoden 1812 politiikka päättyi oikeastaan jo 1918–1920. Silloin Suomi oli vapautunut Venäjästä, saanut itsenäisyydelleen kansainvälisen tunnustuksen, tehnyt Neuvostoliiton kanssa Tarton rauhansopimuksen ja liittynyt Kansainliiton jäseneksi. Toisin sanoen Ruotsi ei enää automaattisesti katsonut, että Suomi kuuluisi Venäjän etupiiriin, vaan tuki sittemmin mahdollisimman pitkälle Suomen näkökantoja kiistoissa, jotka alkoivat kasaantua varsinkin syksyllä 1939. Ruotsi harjoitti toisen maailmansodan aikana jopa sellaista myönnytyspolitiikkaa, ettei Ruotsin liittoutumattomuudessa tutkijat ole katsoneet olleen mitään erityisen moraalista. Ruotsin hallitus vältti aktiivisesti tulemasta Suomen rinnalle talvisodan aikana. Suomessa tätä pidettiin todisteena, ettei Ruotsi ulkopolitiikka ollutkaan muuttunut vuodesta 1812. Ruotsin tuki Suomelle sotatarvikkeina, luottoina ja raaka-aineina oli kuitenkin todella merkittävä, kuten on osoitettu. Ruotsi ei siis tuolloin suhtautunut Suomeen kuten suuriruhtinaskunnan aikana. Wahlbäck kuvasi vuonna 1990 Ruotsin seitsemän olennaista Suomea koskevaa intressiä. Nämä intressit hän kertoi tulleen esille jo 1970–luvulla Ruotsin ulkoministeriössä – siis Kekkosen ollessa Suomen presidentti ja Neuvostoliiton vaikuttaessa Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Nykyisissä olosuhteissa on mielenkiintoista lyhyesti todeta nämä intressit:
Ruotsi ja Suomi tulivat EU:n jäseniksi 1995 alusta ja Suomen osalta jäsenyyteen liittyi selvästi suurempi turvallisuusajatus kuin Ruotsissa. Vuonna 2002 sosialidemokraattinen hallitus ja kolme porvarillista valtiopäiväpuoluetta sopivat maan turvallisuuspoliittisen linjan ”uudelleenmäärittelystä”. Mitään erityistä uutta ei kuitenkaan tullut, vaan päätöksessä todetaan ” Ruotsi on sotilaallisesti liittoutumaton. Tämä turvallisuuspoliittinen linja, joka antaa mahdollisuuden puolueettomuuteen lähialueidemme konflikteissa, on palvellut meitä hyvin.” Viittaus menneisyyteen osoittaa, miten suuri merkitys käsitteillä liittoutumattomuus ja puolueettomuus on ollut maan turvallisuuspolittikassa aina näihin päiviin. Tätä kirjoittaessa päätöksiä Naton jäseneksi hakemisesta ei kummassakaan maassa ole tehty, mutta yhteisestä päätöksentekoajankohdasta puhutaan vakavasti. Suomen valtiojohto on toiminut vakaasti ja parlamentaarista menettelyä noudattaen. Tasavallan presidentin, pääministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin aktiiviset toimet herättävät luottamusta. Ruotsin ulkoministeri Ann Linde toteaa, että ”Ruotsilla ja Suomella on uniikki suhde. Suomi on meidän lähin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen partnerimme. Side kansojemme välillä on historiallinen ja hyvin läheinen”. Tärkeitä sanoja Suomelle. |