Kari Salmi: Ruotsin ulkopolitiikka ja Suomi

29.4.2022

Kari Salmi
Kari Salmi

Venäjän aloitettua raakalaismaisen hyökkäyksen Ukrainaan, liikahtivat suomalaisten Nato-kannat radikaalisti, mutta niin kävi myös Ruotsissa. Suomi mainitaan nyt Ruotsin mediassa ja Nato-päätöksenteon valmistelussa useammin nyt kuin kymmeniin vuosiin. 

Suomi oli kuulunut Ruotsin kruunulle jo 1200 - luvulta lähtien ja se oli olennainen osa Ruotsin valtiota. Suomi oli samalla tärkeä sotilaallinen suojavarustus Ruotsin ja Venäjän välissä – oli Venäjän nimi Novgorod, Moskovan suuriruhtinaskunta, Venäjän tsaarivalta tai Venäjän keisarikunta. Suomi joutui toistuvasti sotanäyttämöksi. Pelkästään 1700 – luvulla venäläiset joukot miehittivät Suomen kahdesti ja Suomen kaakkoisosa liitettiin Venäjän keisarikuntaa kahdessa rauhassa. Suomen sodassa 1808–1809, mikä sekin käytiin Suomen alueella, Suomi liitettiin Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana. Ruotsi oli tuolloin kuilun partaalla, valtion kassa oli tyhjä, kuningas oli ajettu maanpakoon ja vireiillä oli jopa venäläis - tanskalaisia suunnitelmia Ruotsin jakamisesta. Venäjän keisarikin sai 1812 korkea-arvoiselta aatelismieheltä von Pahlenilta pitkän muistion, jossa ehdotettiin, että ennen Napoleonia vastaan käytävää sotaa vallattaisiin koko Ruotsi ja valtaistuimelle nostettaisiin uusi venäläismielinen hallitsijasuku. Mutta Venäjä tyytyi Suomeen, sillä tärkeää oli, kuten sitten myöhemminkin, pääkaupunki Pietarin suojaaminen eli Suomea ei enää voitaisi käyttää sillanpäänä hyökkäyksessä Pietaria vastaan. 

Ruotsin kuninkaaksi valittiin moninaisten vaiheiden jälkeen Napoleonin marsalkka Jean Baptiste Bernadotte, jota ei kiinnostanutkaan revanssi eli Suomen saaminen takaisin vaan Norjan liittäminen Ruotsin kuninkaan alaisuuteen. Saavuttuaan Tukholmaan Venäjän suurlähettiläälle Tukholmassa hän totesikin ”uskon, että Ruotsin onni kulkee käsi kädessä sen kanssa, että Ruotsin ja Venäjän välillä vallitsee rauha”. 

Historiantutkimuksessa on ollut jonkin verran kiistaa, syntyikö 1812 ns. Bernadotten doktriini, kuten erikoislähettiläs Heikki Talvitie on todennut ja johon siis perustuisi peräti 200 vuotinen liittoutumattomuus- periaate. Mm. professori, suurlähettiläs Krister Wahlbäck, joka ehkä parhaiten on tutkinut Ruotsin Suomeen kohdistunutta ulkopolitiikkaa, on katsonut, että vuoden 1812 politiikka päättyi oikeastaan jo 1918–1920. Silloin Suomi oli vapautunut Venäjästä, saanut itsenäisyydelleen kansainvälisen tunnustuksen, tehnyt Neuvostoliiton kanssa Tarton rauhansopimuksen ja liittynyt Kansainliiton jäseneksi. Toisin sanoen Ruotsi ei enää automaattisesti katsonut, että Suomi kuuluisi Venäjän etupiiriin, vaan tuki sittemmin mahdollisimman pitkälle Suomen näkökantoja kiistoissa, jotka alkoivat kasaantua varsinkin syksyllä 1939.

Ruotsi harjoitti toisen maailmansodan aikana jopa sellaista myönnytyspolitiikkaa, ettei Ruotsin liittoutumattomuudessa tutkijat ole katsoneet olleen mitään erityisen moraalista. Ruotsin hallitus vältti aktiivisesti tulemasta Suomen rinnalle talvisodan aikana. Suomessa tätä pidettiin todisteena, ettei Ruotsi ulkopolitiikka ollutkaan muuttunut vuodesta 1812. Ruotsin tuki Suomelle sotatarvikkeina, luottoina ja raaka-aineina oli kuitenkin todella merkittävä, kuten on osoitettu. Ruotsi ei siis tuolloin suhtautunut Suomeen kuten suuriruhtinaskunnan aikana.

Wahlbäck kuvasi vuonna 1990 Ruotsin seitsemän olennaista Suomea koskevaa intressiä. Nämä intressit hän kertoi tulleen esille jo 1970–luvulla Ruotsin ulkoministeriössä – siis Kekkosen ollessa Suomen presidentti ja Neuvostoliiton vaikuttaessa Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Nykyisissä olosuhteissa on mielenkiintoista lyhyesti todeta nämä intressit:

  1. Suomi säilyy itsenäisenä ja kansanvalaisena valtiona. Se etu oli uhattuna 1939–1944 ja riskejä oli varsinkin ensimmäisinä sodan jälkeisinä vuosina. Myöhemmin Suomen asema tuli vakaaksi. 
  2. Mitkään vieraan maan sotavoimat eivät saa käyttää hyväkseen mitään osaa Suomen alueesta tai ilmatilasta. Ruotsin keskeinen intressi oli, että Suomen omat joukot kontrolloivat maan aluetta ja ilmatilaa, mutta että hyökkäyksen Suomeen tapahduttua se kuitenkin itse joutuisi miettimään avun pyytämistä joltakin toiselta valtiolta (Ruotsin ja NATO:n suhteet olivat keskusteluissa Ruotsissa 1990 – luvun alusta lähtien – ei siis niinkään jäsenyys vaan yhteistyö)
  3. Mitä paremmat puolustusvoimat Suomella on sitä parempi Ruotsille. Puolueeton Suomi ja liittoutumaton Ruotsi muodostavat yhdessä vakautta lisäävän alueen Pohjois-Euroopassa (1990 kumpikaan ei vielä ollut EU:n jäsen).
  4. Ruotsin intressissä oli, että Suomen asema puolueettoman valtiona edelleen vahvistuisi. Ruotsi katsoi edukseen sen, että kaikki suurvallat, Neuvostoliitto mukaan lukien, tunnustavat varauksetta Suomen puolueettomuuden (NL kaatui juuri 1990)
  5. Ruotsille on tärkeää, että Suomi hoitaa roolinsa Pohjolassa. Suomi tarvitaan, jotta pohjoismaitten piiri saa tarpeeksi painoa ja olisi riittävän tasapainoinen. Wahlbäck tuo esiin myös tunteenomaisen suhteen: ei voi elää toisen kanssa kuuttasataa vuotta luomatta tarvetta säilyttää yhteys myös kun ollaan kaksi eri valtiota. Toisaalta on Suomen oma asia on, kuinka paljon se haluaa panostaa yhteistyöhön Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa.
  6. Ruotsin intressi on, että Suomen talous pärjää hyvin, että se on vakaa ja hyvinvoiva naapuri ja tarjoaa Ruotsille laajenevat vientimarkkinat.
  7. Ruotsin intressi on, että Suomi saa NL / Venäjän ymmärtämään ja hyväksymään täysin sen, mitä edellisissä kohdissa on todettu. Ruotsi luottaa siihen, että Suomi hoitaa suhteensa ison naapurin kanssa. (Wahlbäck toteaa, että tämä oli myös arkaluonteinen kohta, kuinka Ruotsi omasta ulkopolitiikastaan päättäessään ottaisi huomioon Suomen ja Suomen intressit Moskovan suhteen). 

Ruotsi ja Suomi tulivat EU:n jäseniksi 1995 alusta ja Suomen osalta jäsenyyteen liittyi selvästi suurempi turvallisuusajatus kuin Ruotsissa.

Vuonna 2002 sosialidemokraattinen hallitus ja kolme porvarillista valtiopäiväpuoluetta sopivat maan turvallisuuspoliittisen linjan ”uudelleenmäärittelystä”. Mitään erityistä uutta ei kuitenkaan tullut, vaan päätöksessä todetaan ” Ruotsi on sotilaallisesti liittoutumaton. Tämä turvallisuuspoliittinen linja, joka antaa mahdollisuuden puolueettomuuteen lähialueidemme konflikteissa, on palvellut meitä hyvin.” Viittaus menneisyyteen osoittaa, miten suuri merkitys käsitteillä liittoutumattomuus ja puolueettomuus on ollut maan turvallisuuspolittikassa aina näihin päiviin. 

Tätä kirjoittaessa päätöksiä Naton jäseneksi hakemisesta ei kummassakaan maassa ole tehty, mutta yhteisestä päätöksentekoajankohdasta puhutaan vakavasti. Suomen valtiojohto on toiminut vakaasti ja parlamentaarista menettelyä noudattaen. Tasavallan presidentin, pääministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin aktiiviset toimet herättävät luottamusta. Ruotsin ulkoministeri Ann Linde toteaa, että ”Ruotsilla ja Suomella on uniikki suhde. Suomi on meidän lähin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen partnerimme. Side kansojemme välillä on historiallinen ja hyvin läheinen”. Tärkeitä sanoja Suomelle.